Per se IV
Aukoista unohtumattomin itse oman piruparkuuteni suppenemaan
pyrkivä niiden kehoni hiillosten varassa joilla kuumailmapallopääni
kykenee nousemaan näiden peitettyjen raunioiden, teollisten pihojen
ja avaimettomien lähiöiden ylle ja sanomaan viimeisen farisealaisen
valansa ennen kello kymmentä kun aitajuoksijat juoksevat Tokiossa yli
aitojensa ja yli laitojensa lotisee tämä kitkerä paatti jonka alla jo kalat
mulkoilevat saataviaan ja lokit kiipeilee olkapäillä.
Haluan tehdä valituksen niistä eväistä joita ohjeiden saaminen vaati
ja niistä petetyistä lunnaista joiden varaan oli rakennettu kokonainen
omakotitalon kokoinen luuranko joka kosketteli naapuritaloa arveluttavasti
mutta lukittujen sydänten ja ovien aika ei ollut vielä ohi, niinkuin ei tänäkään
päivänä.
Otanpa annoksen pelkoa. Se on valmiiksi annosteltu.
Otan annoksen viheliäistä ilmanalaa ja luukadon hedelmää.
Otan annoksen arvottomuutta, otan toisen. Katso, en niele ylpeyttäni enää
Otan kolmannen, sillä mitä on kolme annosta arvottomuutta siihen nähden
kuinka miljardit jättävät minut yksin ja se on onni. Onni.
Minussa ei toisinaan ole jäljellä palastakaan entisestä onnellisuudestani
mutta on sielun laajuinen jälki. Jälki on, että tässä onnellisuus lepäsi
tässä sen ovaalit pakarat olivat, sielussani. Onnellisuus on jättänyt jälkensä
mutta olen muuten melko hyvässä kunnossa. Ei minulla ole hätää. Jatketaan.
Pois minusta! Mennään jo muualle. Sinne missä pippuri on vain toinen nimi
auringolle ja lepraiset ja hurskaat ja raskautetut ja vammaiset ja
kaikenmaailman psykopaatit perivät maan jonka sukupolvien
aikana ovat myrkyttäneet.
pyrkivä niiden kehoni hiillosten varassa joilla kuumailmapallopääni
kykenee nousemaan näiden peitettyjen raunioiden, teollisten pihojen
ja avaimettomien lähiöiden ylle ja sanomaan viimeisen farisealaisen
valansa ennen kello kymmentä kun aitajuoksijat juoksevat Tokiossa yli
aitojensa ja yli laitojensa lotisee tämä kitkerä paatti jonka alla jo kalat
mulkoilevat saataviaan ja lokit kiipeilee olkapäillä.
Haluan tehdä valituksen niistä eväistä joita ohjeiden saaminen vaati
ja niistä petetyistä lunnaista joiden varaan oli rakennettu kokonainen
omakotitalon kokoinen luuranko joka kosketteli naapuritaloa arveluttavasti
mutta lukittujen sydänten ja ovien aika ei ollut vielä ohi, niinkuin ei tänäkään
päivänä.
Otanpa annoksen pelkoa. Se on valmiiksi annosteltu.
Otan annoksen viheliäistä ilmanalaa ja luukadon hedelmää.
Otan annoksen arvottomuutta, otan toisen. Katso, en niele ylpeyttäni enää
Otan kolmannen, sillä mitä on kolme annosta arvottomuutta siihen nähden
kuinka miljardit jättävät minut yksin ja se on onni. Onni.
Minussa ei toisinaan ole jäljellä palastakaan entisestä onnellisuudestani
mutta on sielun laajuinen jälki. Jälki on, että tässä onnellisuus lepäsi
tässä sen ovaalit pakarat olivat, sielussani. Onnellisuus on jättänyt jälkensä
mutta olen muuten melko hyvässä kunnossa. Ei minulla ole hätää. Jatketaan.
Pois minusta! Mennään jo muualle. Sinne missä pippuri on vain toinen nimi
auringolle ja lepraiset ja hurskaat ja raskautetut ja vammaiset ja
kaikenmaailman psykopaatit perivät maan jonka sukupolvien
aikana ovat myrkyttäneet.
Tämä asia on kaikilla näillä tavoilla, perinnäisillä ja uusilla, vielä vasta orastavilla tavoilla, jotka osoittavat liikennemerkit lepäävät suunnittelijoiden pöydillä kuorsaten kykenemättöminä kuvittelemaan että se ankeus minkä he pettyessään yllätyksettömyteen aistivat, on sama asia kuin kantakapakka jollekin toiselle, tai sänky jota ei ole jaksettu sijata aikoihin, kuin aika-avaruuden ulkopuolinen vaaka-asento ja tajuttomuus, josta vain skaalaetu voi pelastaa. Skaala.
ReplyDelete